tiistai 20. toukokuuta 2014

Linkit ja vinkit

Blogeja
Sydämestä sormenpäihin. Monipuolisesti erilaisia askarteluideoita pienten lasten kanssa tehtäväksi.

Open linkkivinkit. Kuvaa olevansa opettajan muistikirja hyvistä nettisivuista. Sivusto tosiaan listaa enemmän linkkejä erilaisille sivuille ja tunnisteisiin, mutta joukossa on myös kuvia toteutetuista projekteista.


Kirjoja
Paperitöiden suuri käsikirja (Bolton, Vivienne). Sisältää hyviä ideoita, mutta monessa kohti suosittelee välineitä, joita ei jokaisen askartelutarvikkeista löydy. Mutta aina voi soveltaa ja tehdä tyylillään.

Tehdään taidejuttuja! Taidekasvatusta kaikenlaisiin koteihin. Nimestään huolimatta paikoin melko "ammattimainen" opas, jossa neuvotaan taiteilijoita esimerkiksi työskentelylle ja ohjeistetaan erilaisin mallikysymyksin, miten jotain asiaa tai teosta voi käsitellä lasten kanssa. Sisältää myös retkiohjeita Helsingissä ja viimeinen osio neuvoo värikkäitä reseptejä.

Tehdään taidetta. 100 vinkkiä lapsiperheen luoviin hetkiin (Hurme, Vuokko). Kuvataiteen ja askartelun lisäksi kategorioina ovat mm. sanataide, luova liikunta, musiikki ja draama, eli monenlaista puuhaa tiiviisti ehdotettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti